Dark Knight
Tämän luomu- ja reilun kaupan sertifioidun espresson voimakasta makua pyöristää makea suklaisuus ja sen jälkimaku on ihanan kermainen. Tämän espresson kahvit tulevat kahdesta osuuskunnasta – Perun Incahuasista ja Hondurasin Comicovelista. Alkuperä vaihtuu yleensä loppukeväästä ja vastaavasti alkutalvesta. Kun kahvit tulevat aina satokausien mukaan, niin paahdamme aina tuoreinta satoa. Tilat sijaitsevat päiväntasaajan molemmin puolin noin 3500km:n päässä toisistaan, jonka vuoksi satokauden ajankohdat poikkeavat täysin keskenään. Molemmat tuottajaosuuskunnat ovat sekä Reilun kaupan että luomusertifioituja. Kahvit ovat Caturra, Pacas, Typica ja Bourbon lajikkeita. Incahuasi, Peru Olemme ostaneet kahvia Incahuasin osuuskunnasta jo vuodesta 2016. Osuuskunta sijaitsee Cuscon alueella eteläisessä Perussa ja se on perustettu vuonna 2005. Osuuskunnan kahvit kasvavat laaksojen rinteillä pikemminkin kuin ylhäällä vuorilla eli karkeasti 1700 - 2300 metrin korkeudella merenpinnasta. Tilan sijaitsee aika pitkälti etäällä kaikesta ja autollakin tulija joutuu tekemään matkaa useiden tuntien ajan. Alue on säästynyt melko hyvin yleisimmiltä kasvitaudeilta ehkä juuri eristyneisyytensä ansiosta. Tänä päivänä osuuskuntaan kuuluu 480 jäsentä, jotka kaikki ovat erittäin sitoutuneita alueen kahvien laadun nostamiseen vielä entisestään. Osuuskunnassa on investoitu viime aikoina mm. kuivauslavereihin sekä prosessointivälineisiin. Muutaman vuoden ajan osuuskunnasta on myös nostettu esiin erillisiä mikroeriä, jotka on myyty omina erinään. Tämä on ollut oiva konkreettinen esimerkki osuuskunnan tuottajille, että panostaminen laatuun näkyy selkeästi myös korkeampina kilohintoina. Comicovel, Honduras Ostimme ensimmäiset kahvimme Comicovelilta vuonna 2022. Osuuskunta on perustettu vuonna 2016 osana Catholic Relief Services ”Blue Harvest” -projektia. Projektin tavoitteena on kehittää metsien kestävää käyttöä sekä ylläpitää alueen vesiresursseja. Projekti kokosi yhteen useita Opalacan alueen kahvituottajia ja näin osuuskunta sai alkunsa. Alkujaan hyvinkin karu alue on nyt saanut uutta voimaa kestävästä metsänhoidosta, joka on sitonut itseensä kosteutta ja saanut alueen kahviviljelmät kukoistamaan ihan uudella tavalla. Alue sijaitsee Länsi-Hondurasissa noin 200 km länteen pääkaupungista Tegucigalpasta. Valtaosa alueen kahvista kasvaa 1400-1800 metrin korkeudella merenpinnasta. Tänä päivänä osuuskunta koostuu 200 jäsenestä, jotka ovat sitoutuneita jatkamaan hyväksi havaitulla toimintatavalla kestävämmän metsänhoidon sekä vedenkäytön saralla. Tämä työ on jo nyt näkynyt positiivisesti kahvin laadussa. Viime vuonna myös osuuskunnan kahveista nostettiin esiin erillisiä mikroeriä ja useat tuottajista ovat investoineet korotettuihin kuivauslavereihin. Alkuperä: Peru / Honduras - sesongista riippuen Tuottaja: Incahuasi Co-op in Cusco, Peru Comicovel Co-op in Opalaca, Honduras Lajike: Caturra, Pacas, Typica ja Bourbon Prosessointi: Washed / Natural Makukuvaus: Suklaata, nougaata, kirsikkaa & viikunaa
Specifications
- Sisältö
- Papuina, 500 g
Variants (1)
- Papuina, 500 g — 24.50 EUR — In stock
AI Readiness
Good foundation, but some important product data is still missing.